Helsingin Kaupunginteatterin yleisötyöprojekti ikäihmisille teemana keholliset muistot
Helsingin Kaupunginteatteri toteuttaa syksyllä 2008 helsinkiläisille ikäihmisille suunnatun tanssiaiheisen yleisötyöprojektin Silmissäni mennyt. Projektin keskeisenä työskentelytapana on tanssi ja liike, jonka ohella työskentelyssä käytetään myös musiikkia, kirjoittamista ja draamaa. Projektin suunnittelusta ja toteuttamisesta vastaavat tanssitaiteilija Hanna Brotherus sekä Helsingin Kaupunginteatterin yleisötyövastaava Mirja Neuvonen. Musiikillisesta työskentelystä vastaa säveltäjä Antti Ikonen.
Työskentelyn pohjana on Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä 3.4.2008 ensi-iltansa saanut Missä kuljimme kerran –näytelmä. Näytelmä pohjautuu Kjell Westön samannimiseen, vuonna 2006 Finlandia –palkinnon saaneeseen romaaniin. Romaanin pohjalta näytelmän on dramatisoinut ja ohjannut Kari Heiskanen. Näytelmän tapahtumat sijoittuvat Helsinkiin vuosina 1905-1938. Näytelmä on erään sukupolven tarina jonka yhtenä teemana on kokemusten, muistojen ja ajan vaikutus ihmiseen.
Projektin lähtökohtana on osallistujien omaelämänkerrallisuus. Aikaisempaa kokemusta tanssin alalta osallistujilta ei tarvitse olla. Silmissäni mennyt -projektin teemana ovat keholliset muistot ja muistojen kehollistaminen. Tavoitteena on löytää jokaisen osallistujan henkilökohtaiset muistot ja mielikuvat lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Luottamuksellisessa ilmapiirissä löytyvä rohkeus ilmaista itseään fyysisesti motivoi liikkumiseen sekä sosiaaliseen kanssakäymiseen projektin ulkopuolella. Itsetunnon paraneminen ja yksinäisyyden kokemuksen väheneminen ovat Silmissäni mennyt –projektin keskeisiä päämääriä. Projekti päättyy demonstratiiviseen esitykseen Kaupunginteatterin Studio Elsa –näyttämöllä 27.11. ja 28.11.
Lisätietoja projektista antaa yleisötyövastaava Mirja Neuvonen puh. 09 3940 455 tai 040 3523969 mirja.neuvonen@hkt.fi. Projekti on saanut avustusta Helsingin kaupungin kulttuuri- ja kirjastolautakunnalta.